Aktiviteetit

Wapputapahtuma

Vapunpäivänä järjestetään Otavan kyläläisille Wapputapahtuma, jossa on elävän musiikin ja erilaisen ohjelman lisäksi myyjäistoimintaa ja perinteinen vapun sään arvaaminen. Ns. sääarpoja myydään  pitkin kevättä. Tilaisuudessa julkaistaan vuoden Otavalainen.

Otava Happy Jazz -hyväntekeväisyyskonsertti

Otava Happy Jazz on järjestetty jo vuodesta 1986. Se on kesän viimeisiä festareita elokuun alkupuolella.

Laadun ja yleisön suosion takeena ovat olleet maailmankuulut esiintyjät ja talkoovoimin, palkatta tapahtuva järjestely.

Otava Happy Jazzin yksi vahvuus kovassa kilpailussa jazzrintamalla onkin juuri siinä, että konserttien tuotto käytetään kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

Jazztapahtuma on saanut maininnan parhaimpana aktiviteettina D-piirissä.

Happy Jazzin www-sivut

Uuden vuoden tapahtuma

Koko perheen tapahtuma järjestetään uuden vuoden aattona Huvikummun mäellä. Ohjelmassa on rekiajelua, glögitarjoilua, makkaranpaistoa, ilotulitusta ja mukavaa yhdessäoloa.

Työ- ja apupalvelu

Työ - ja apupalvelua annetaan vanhuksille ja hädässä oleville perheille. Rahallista apua annetaan vuosittain noin 10.000 € kohteena nuoret, vammaiset ja vanhukset.